Suomen Esperantoliitto ry

Suomen Esperantoliitto ry – Esperanto-asocio de Finnlando
Etusivu Uutiset Tapahtumat Kauppa Liitto

Esperanto fyller 125 år ← på svenska

Esperantoa puhuttu 125 vuotta

Heinäkuun 26. päivänä 1887 ilmestyi Varsovassa pieni kirja nimellä Kansainvälinen kieli. Esipuhe ja täydellinen oppikirja. Tekijänimimerkki Doktoro Esperanto, ”Tohtori Toivomieli”, oli nuori silmälääkäri Ludwik Lazar Zamenhof. Kirja ilmestyi venäjäksi, puolaksi, saksaksi ja ranskaksi. Pian tehtiin eri tahoilla oppi- ja sanakirjoja. Suomessa ensimmäinen oli A.Th. Laurénin ja K.J.T. Kuntzin 85-sivuinen T:ri L. Zamenhofin kansainvälinen apukieli esperanto. Kielioppi sekä esimerkki- ja harjoitussarja, Gummerus, Jyväskylä 1904. Suomentajana tunnettu Werner Anttila (1869–1954) laati oppikirjan v. 1906 ja sanakirjat 1911 ja 1913. Sittemmin oppi- ja sanakirjoja ovat laatineet mm. Vilho Setälä, Joel Vilkki, Veli Kolari ja Heljä Favén; uusin, Stano Marčekin Esperanto mutkattomasti ilmestyi suomeksi v. 2009. Professori G.J. Ramstedt (1873–1950) saattaa olla ollut ensimmäinen suomalainen esperantisti; tri Nino Runeberg (1874–1934, J.L. Runebergin pojanpoika) oli vuonna 1907 perustetun Suomen Esperantoliiton ensimmäinen puheenjohtaja.

Suunnitelmakieliehdotukset olivat varsinkin 1800-luvulla muodissa. Monet niistä saivat kannattajia, vähän ennen esperantoa julkaistu Volapük hyvinkin paljon. Jotkut on laadittu kirjallis-taiteellisiin tarkoituksiin (esim. Tolkienin romaanissa Taru sormusten herrasta ja televisiosarjassa Star Trek). Useimmat on kuitenkin tarkoitettu kansainvälisiksi yhteiskieliksi. Niistä esperanto on jäänyt ainoaksi, josta on tullut kulttuurikieli ja joka elää edelleen. Syitä on ainakin kolme.

Ensinnäkin Ludwik Zamenhof valitsi keskitien kahden suunnan väliltä. Kaavamaiset suunnitelmakielet oli rakennettu niin loogisesti kuin suinkin, jäljittelevät ottivat pohjaksi jonkin kansallisen kielen sellaisenaan. Hän lainasi sanaston olemassa olevista kielistä, mutta laati kieliopin mahdollisimman niukaksi, johdonmukaiseksi ja helposti omaksuttavaksi.

Toinen syy esperanton menestykseen oli se, että Ludwik Zamenhof luopui kaikista tekijänoikeuksista. Kuka tahansa sai julkaista uudella kielellä ja ottaa käyttöön uusia sanoja. Eteen tulevat käsitteet tarvitsevat sanansa, niitä johdetaan ja lainataan. Juuri tuona aikanahan mm. suomea kehitti samalla tavoin sen kulttuurin sankarisukupolvi – samoin kuin uusia kansalliskieliä edelleenkin.

Silmälääkäri Ludwik Zamenhofista tuli maailman ja historian tuntema tohtori Esperanto samaan tapaan kuin lahjakkaasta suomalaisnörtti Linus Torvaldsista tuli koko maailman tuntema, asiantuntijoitten ja -harrastajien arvostama Linŭ. Heissä on samaa. Molemmat ovat poikkeuksellisen luovia lahjakkuuksia, joiden nerokkuus yhdistyy humanistiseen arvomaailmaan. Siihen kuuluu ihmisen arvostaminen ja luottamus ihmisyhteisön luovaan voimaan. Keksintö – sellainen suunnitelmakielen konsepti, jossa asuu ihmiskielen luova henki, sellainen informaatiotekniikan lähdekoodi, johon voi vapaasti osallistua – annetaan ihmiskunnalle, päästetään käsistä, lähetetään omille teilleen.

Kolmanneksi kieli kiinnittyi alun alkaen aatteisiin ja arvoihin. Zamenhof ajatteli, että jos kansoilla olisi yhteinen kieli, maailmasta tulisi rauhallisempi ja parempi. La interna ideo (sisäinen aate), esperantismi, ideologia, arvomaailma, on aina ollut monille ihmisille tärkein syy opiskella yhteiskieli ja ryhtyä sitä käyttämään.

Puolueeton yhteiskieli oli yksi Zamenhofin pyrkimys, mutta vielä tärkeämpänä hän piti hahmotelmaansa humanistisesta, uskonnolliset sekä kansallisuus- ja kielirajat ylittävästä yhteiskuntajärjestyksestä, jonka hän nimesi esperanton sanalla Homaranismo, ”ihmiskunnan jäsenyys”:

Homaranismo-aate ei lainkaan vaadi kannattajaansa luopumaan rakkaudesta kotimaataan ja omaa kieltään kohtaan eikä peritystä uskonnostaan; se vaatii häntä vain pitämään ne ominaan, niin että hän ei tyrkytä kansallisia tai muita erityisominaisuuksiaan muille; että hän ei pidä näitä ihmisiä onnettomasti erottavia asioita korkeana hyveenä, jota pitäisi kaikin voimin viljellä; ettei hän tee jumalankuvaa eikä taistelulippua kylläkin luonnollisista, mutta kuitenkin vain itsekkäistä lähtökohdistaan.

Miten ajankohtaisina nuo vaatimukset ovat seuranneina vuosisatoina pysyneetkään! Ja pysyvät edelleen. Koskaan toteutumattomana unelmana, ehkä, mutta juuri siksi tavoiteltavana.

Tohtori Esperanton lahja maailmalle täyttää nyt 26. heinäkuuta 125 vuotta. Noin viidessä ihmissukupolvessa nerokkaasta suunnitelmasta on vakiintunut elävä kieli. Sitä pitää yllä pysyvä, laaja ja lukuisa käyttäjäjoukko. Se on aina toinen, opiskeltu (joskin on myös monia sen yhtenä kotikielenä omaksuneita). Kirjallisuus, lehdet, verkkosivut sekä kulttuuri- ja järjestötapahtumat ovat kielen elävää arkipäivää (sivulta www.lernu.net voi katsoa kielioppia ja www.esperanto.fi järjestöjä ja kursseja). Esperantoliike määrittelee periaatteikseen demokraattisen tiedonvälityksen, kansainvälisyyskasvatuksen, tehokkaan kieltenopetuksen ja monipuolisen kielitaidon, kielelliset oikeudet ja kielten moninaisuuden:

Jokainen kieli sekä vapauttaa että vangitsee puhujiaan antamalla heille kyvyn kommunikoida keskenään, mutta estämällä kommunikoinnin muiden kanssa. Yhteiseksi suunniteltu esperanto on yksi toimivista ihmisen vapautumiseen tähtäävistä suurista projekteista. Sen tarkoituksena on antaa jokaiselle ihmisyksilölle mahdollisuus olla koko ihmiskunnan jäsen samalla säilyttäen vankat juuret omassa kulttuurissaan, kielessään ja identiteetissään, mutta vapaana niiden asettamista rajoista.

Tuomo Grundström, erityisopettaja
Suomen Esperantoliitto ry:n puheenjohtaja

 

Kopirajto 2011– Esperanto-Asocio de Finnlando