Kertomus Esperantoseura Antaŭen r.y:n toiminnasta vuonna 2011
Vuosi oli yhdistyksen 91. toimintavuosi; yhdistys täytti 90 vuotta 10.4.2011. Sen johdosta järjestettiin jäsentapaaminen, jossa oli ilahduttavasti entisiä ja nykyisiä jäseniä, yhteensä 19 henkilöä. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin myös ”Esperantoseura Antaŭen r.y. 90 vuotta” -esite.
Yhdistys oli järjestämässä yhdessä Suomen Esperantoliitto ry:n (EAF) kanssa talvipäiviä Tampereella 12.–13.3.2011, paikkana oli Hotelli Cumulus Koskikatu. Osanottajia oli eri puolilta Suomea yli 50 henkilöä.
Tampereen pääkirjasto Metsossa järjestettiin 29.8.–10.9. ”Esperantoseura Antaŭen r.y. 90 vuotta” -näyttely. Näyttelyn yhteydessä esitettiin kaksi kertaa lyhytelokuva Esperanto estas… (Esperanto on…).
Kaupungilta saatiin toiminta-avustusta 200 euroa.
Hallinto
Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Tapani Aarne. Johtokunnassa varsinaisina jäseninä olivat varapuheenjohtaja Jukka Laaksonen, sihteeri Sylvia Hämäläinen, jäsenet Veli Hämäläinen ja Lauri Liukkonen. Varajäseniä olivat Terhi Laaksonen, Marjatta Ström, Markus Sunela ja Pentti Järvinen. Rahastonhoitajana toimi Tapani Aarne.
Toiminnantarkastaja oli Erkki Kemppainen ja varalla Anja Karkiainen.
Johtokunta kokoontui 9 kertaa.
Yhteydet Suomen Esperantoliittoon (EAF) ja Suomen opettajien esperantoyhdistykseen (ELFI)
Suomen Esperantoliiton vuosikokous pidettiin 13.3.2011 Tampereella. Markus Sunela oli EAF:n hallituksen varsinainen jäsen.
Markus Sunela suunnitteli Esperantoliitolle uudet kotisivut, ne löytyvät vanhasta osoitteesta www.esperanto.fi
Tapani Aarne hoitaa Esperantoliiton kurssilistaa (E-ku-lista). Kiinnostuneet voivat tiedustella sähköpostiosoitteesta <E-ku-estro AT esperanto DOT fi> Suomessa järjestettävistä esperanto-kursseista. Tietoa kursseista löytyy myös ELFIn Kurssit-sivulta.
Jäsenmaksu EAF:lle oli tänä vuonna 3 € jäseneltä.
- Suomen opettajien esperantoyhdistys ry:n puheenjohtaja oli Sylvia Hämäläinen, sihteeri Tapani Aarne ja rahastonhoitaja Terhi Laaksonen sekä toiminnantarkastaja Anja Karkiainen.
Jäsenistö
Vuoden lopussa jäseniä oli 36, joista 4 kunniajäsentä, 2 ainaisjäsentä ja 3 nuorisojäsentä. Kunniajäseniä ovat Pentti Järvinen, Sylvia ja Veli Hämäläinen sekä Jukka Laaksonen. Pitkäaikainen kunniajäsenemme Erkki Rasku nukkui pois sekä myös Kaija Purontie (os. Liimatainen).
- Yhdistyksen jäsenmaksu oli 17 € ja nuorilta 8 €.
UEA:n delegitoina ovat toimineet Jukka Laaksonen (D ja FD / Tampere), Pentti Järvinen (VD ja FD / Tampere), Lauri Liukkonen (FD/Lempäälä), Sylvia Hämäläinen (FD/Tampere), Jukka Pietiläinen (G ja FD / Helsinki), Antero Harju (D ja FD / Järvenpää), Reima Rannikko (D/Suomussalmi), Asko Kyttä (D/Vaasa) ja Anja Karkiainen (D/Ylöjärvi).
UEA:n vuosikirjassa (Jarlibro) on maksettu maininta yhdistyksen kokoontumisista ja päivystyksestä Nestossa sekä nettisivusta.
Yleiskokoukset
Vuosikokous pidettiin 21.2.2011, läsnä oli 6 jäsentä ja vaalikokous 21.11.2011, läsnä 7 jäsentä.
Kuukausi- ja kesätapaamiset
Kuukausitapaamisia pidettiin seitsemän (maaliskuun kuukausitapaamisen korvasi EAF:n talvipäivät), joissa osanottajia oli 8–11. Muutaman kerran kävi vieraita, ks. Vieraat ja vierailut.
- 10.01. Kirjallisuusilta (vapaata keskustelua)
- 07.02. Kööpenhamina ja Tanska (Maija-Liisa Mattila Suomi-Tanska-yhdistyksestä)
- 10.04. Jäsentapaaminen (Antaŭen täytti samalla 90 vuotta), läsnä 19 henkilöä
- 05.09. Terveiset Maailmankongressista (Terhi ja Jukka Laaksonen sekä Sylvia Hämäläinen)
- 03.10. Antaŭenin historiasta (Jukan nonstop-esitys tietokoneella)
- 07.11. Kielipähkinöitä (Sylvia Hämäläinen)
- 12.12. Zamenhof-ilta ja pikkujoulu (Anja Karkiainen: Kalevalakieli ja esperanto)
Omaa kevätretkeä ei varsinaisesti ollut, vaan osallistuttiin retkeen Pajutila Syvälahdelle 28.5. Retkelle osallistui yksi jäsenistämme, ks. juttu Esperantolehdessä nro 3/2011 (s. 19).
- Kesän aikana kokoonnuttiin toukokuusta elokuuhun joka viikko maanantaisin pääkirjasto Metson kahviossa päivystysajan jälkeen. Läsnä 1–6 jäsentä.
EAF:n Talvipäivät Tampereella 12.–13.3.2011
EAF:n Talvipäivät pidettiin tänä vuonna Tampereella. Osanottajia oli yli 50 ympäri Suomen ja ulkomailta. Talvipäivillä oli esillä Veli Hämäläisen kokoama ”Esperantoseura Antaŭen r.y. 90 vuotta” -näyttely sekä Jukka Laaksonen piti luennon Antaŭenin historiasta 90 vuoden varrelta. Toisena päivänä tutustuimme Työväenmuseo Werstaaseen.
Nesto – oma kerhohuone
Kuukausitapaamiset, viralliset kokoukset ja johtokunnan kokoukset pidettiin Nestossa. Myös Antaŭenin esperantokerho kokoontui siellä Pentti Järvisen johdolla, ks. Opetus ja opiskelu.
- Antaŭenilla on noin 2 500 kirjaa. Kaksoiskappaleita myytäväksi on runsaasti.
- Neston isäntänä toimi Veli Hämäläinen.
- Neston kerhoiltojen kahvituksesta huolehti Terhi Laaksonen.
- Nestossa oli päivystys maanantaisin klo 16–17.
Myyjäiset ja myynti
- Oman kirjaston ylimääräisiä kappaleita on myyty jonkin verran.
Antaŭenilla oli kirpputoripöytä EAF:n talvipäivillä, jossa oli myynnissä kirjoja.
Lahjoitukset ja muistamiset
Muutamat jäsenet ovat lahjoittaneet kirjoja. Vastavuoroisesti Antaŭen on lahjoittanut Tampereen pääkirjasto Metsoon joitakin [oppi]kirjoja ja DVD-levyjä. Ympäristökuntien kirjastoihin (Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä) lahjoitettiin DVD-levy ”Esperanto Elektronike”. Tampereen yliopiston kielikeskuksen itseopiskelustudioon on lahjoitettu esperanton opiskelumateriaalia. Lahjoitettu pääkirjasto Metson kierrätys-hyllyyn esperanto-kirjoja ja -lehtiä.
Elvi Laurinmäki lahjoitti Antaŭenille itse (50-luvulla) valmistamansa esperanto-nuken. Katso Esperantolehti 3/2011 (s. 17).
Osallistuminen kongressiin, kursseille ja tapahtumiin
12.–13.3. EAF:n talvipäivät Tampereella. Mukana 15 jäsentämme.
2.7. Anja Karkiainen luennoi Kalevalaisen runokielen seura ry:n kesätapaamisessa otsikolla Kalevalakieli ja esperanto.
- 17.–23.7. ILEI-konferenssi Kööpenhaminassa, Tanskassa. Mukana jäsenistämme Sylvia Hämäläinen.
- 23.–30.7. Esperanton maailmankongressi Kööpenhaminassa, Tanskassa. Mukana jäsenistämme olivat Sylvia Hämäläinen, Jukka Laaksonen, Terhi Laaksonen, Katriina Muurainen-Särkkä, Anja Karkiainen ja Jukka Pietiläinen.
10.–11.9. EAF:n syyspäivät Pohjois-Suomessa. Mukana 3 jäsentä Antaŭenista.
- 29.8.–10.9. ”Esperantoseura Antaŭen r.y. 90 vuotta” -näyttely Tampereen pääkirjasto Metsossa. Näyttelyn oli koonnut Veli Hämäläinen.
17.9. Esperanton esittelykurssi Esperanto pähkinänkuoressa Nestossa (Sylvia Hämäläinen).
Anja Karkiainen oli UEA:n Belartaj Konkursoj -taidekilpailun runosarjan tuomaristossa. Juna Amiko -lehdessä julkaistiin hänen sanoittamansa laulu. – Lisäksi hän poimi M. A. Nummiselle tämän pyynnöstä äänitteeltä sanat kolmeen esperantolauluun.
Vieraat ja vierailut
Tampereella vieraili tänä vuonna erityisen paljon esperantisteja ympäri Suomen, johtuen mm. yhdistyksemme juhlavuodesta. Helmikuun kerhoillassa oli Kööpenhaminasta ja Tanskasta kertomassa meille Maija-Liisa Mattila Suomi-Tanska-yhdistyksestä. Venäläisten esperantistien seurue poikkesi Tampereelle matkallaan Maailmanliiton (UEA) vuosittaiseen kokoukseen Kööpenhaminaan. Japanilainen rva Ĵunko OSHIMA vieraili Tampereella Sylvia Hämäläisen johdattelemana.
Tiedotus ja lehdet
SurogatoVekilosta ilmestyi 2 numeroa Veli ja Sylvia Hämäläisen toimittamana.
- Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin esite ”Esperantoseura Antaŭen r.y. 90 vuotta”. Sen suunnitteli ja toteutti Muusa Kostilainen (teksti ja kuvat Sylvia ja Veli Hämäläisen).
- Juhlavuoden puitteissa julkaistiin kaksi lehdistötiedotetta Pirkanmaan alueen lehdille ja radioille. Pirkanmaan Sanomat haastatteli Jukka Laaksosta ja julkaisi artikkelin ”Esperanto – kansoja yhdistävä kieli” ja Lempäälän-Vesilahden Sanomat julkaisi jutun Lauri Liukkosesta sekä Kangasalan Sanomat jutun ”Kun kieli ei ole este” Katriina Muurainen-Särkästä.
- Esperanto estas… (Esperanto on…) -lyhytelokuva Tampereen pääkirjaston Metson Martikainen-salissa (Terhi ja Jukka Laaksonen) 3.9 ja 9.9.
- Kerhokokouksista ja päivystyksestä Pentti Järvinen on ilmoittanut Aamulehden viikonlopun menovinkkeihin.
- Tampereen kaupungin kulttuuritoimen julkaisussa "Mitä tekisin? – toimintavinkkejä nuorille" on maininta Antaŭenista.
- Tampereen kaupungin kotisivulla on maininta Antaŭenista.
Antaŭenilla on kotisivut osoitteessa: www.esperanto.fi/tampere/. Ne on luonut Markus Sunela.
Antaŭenin historia löytyy Veli Hämäläisen sivuilta: www.kolumbus.fi/veli.hamalainen/Esperanto.htm
Antaŭen tiedotti toiminnastaan EAF:n Esperantolehdessä ja EAF-agadas-listalla.
Opetus ja opiskelu
- Antaŭenin esperantokerho, 5–6 jäsentä, kokoontui Nestossa joka toinen viikko. Opettajana oli Pentti Järvinen.
Tapani Aarne on tehnyt sanakirja- ym. käännöksiä Internetissä lernu!-sivustolla ja E@I-sivustolla.
- Sylvia Hämäläinen ohjasi Kouvolassa neljänä 2 päivän jaksona Steleton opintoryhmää.
- Sylvia Hämäläinen oli Päätalo-instituutin satukilpailun esperanto-sarjan yhtenä arvostelijana.
Sylvia Hämäläinen toimi KVS:n Etäopiston esperantokurssin opettajana.
Ystävyyskaupunkitoiminta ja muu kansainvälisyyteen liittyvä toiminta
Tampereen ystävyyskaupunkeja on 17: Norrköping, Ruotsi; Trondheim, Norja; Odense, Tanska; Essen ja Chemnitz, Saksa; Lodz, Puola; Kiova, Ukraina; Miskolc, Unkari; Olomouc, Tšekki; Brasov, Romania; Linz, Itävalta; Tartto, Viro; Nizhni Novgorod, Venäjä; Kaunas, Liettua ja vuodesta 1995 Klaksvik Fär-saarilla sekä vuodesta 2008 Guangzhou Kiinassa. Ystäväkaupunkeja ovat Mwanza Tansaniassa ja Leon Nicaraguassa.
Norrköpingistä saamme Kelklinie pri -tiedotuslehden.
– Johtokunta
Vuoden 2010 toimintakertomus löytyy täältä.

