Heinäkuun 26. päivänä 1887 ilmestyi Varsovassa viidellä kielellä pieni kirjanen ”Kansainvälinen kieli, esipuhe ja täydellinen oppikirja”. Tekijänimimerkki Doktoro Esperanto, ”Toiveikas Tohtori”, oli nuori silmälääkäri Ludwik Zamenhof (1859–1917). Suomeksi ensimmäinen oppikirja ilmestyi v. 1904; tri Nino Runeberg (1874–1934, J.L. Runebergin pojanpoika) oli vuonna 1907 perustetun Suomen Esperantoliiton ensimmäinen puheenjohtaja.
Jotkut suunnitelmakielet on laadittu kirjallis-taiteellisiin tarkoituksiin (esim. Tolkienin romaanissa Taru sormusten herrasta ja televisiosarjassa Star Trek). Useimmat on kuitenkin tarkoitettu kansainvälisiksi yhteiskieliksi. Niistä esperanto on jäänyt ainoaksi, josta on tullut kulttuurikieli ja joka elää edelleen. Syitä on ainakin kolme.
Ensinnäkin rakenne: Zamenhof lainasi sanaston olemassaolevista kielistä, mutta laati kieliopin mahdollisimman niukaksi, johdonmukaiseksi ja helposti omaksuttavaksi.
Toiseksi Zamenhof luopui kaikista tekijänoikeuksista. Kuka tahansa sai julkaista uudella kielellä ja ottaa käyttöön uusia sanoja. Eteen tulevat käsitteet tarvitsevat sanansa, niitä johdetaan ja lainataan. Juuri tuona aikanahan mm. suomea kehitti samalla tavoin sen kulttuurin sankarisukupolvi – samoin kuin uusia kansalliskieliä edelleenkin.
Zamenhofista tuli maailman ja historian tuntema tohtori Esperanto samaan tapaan kuin lahjakkaasta suomalaisnörtti Linus Torvaldsista tuli koko maailman tuntema, asiantuntijoitten ja -harrastajien arvostama Linux. Heissä on samaa. Molemmat ovat poikkeuksellisen luovia lahjakkuuksia, joiden nerokkuus yhdistyy humanistiseen arvomaailmaan. Siihen kuuluu ihmisen arvostaminen ja luottamus ihmisyhteisön luovaan voimaan. Keksintö päästetään käsistä, lähetetään omille teilleen.
Kolmanneksi kieli kiinnittyi alun alkaen aatteisiin ja arvoihin. Zamenhof ajatteli, että jos kansoilla olisi yhteinen kieli, maailmasta tulisi rauhallisempi ja parempi. Se on ollut monille ihmisille tärkein syy opiskella yhteiskieli ja ryhtyä sitä käyttämään. Zamenhof hahmotteli ajatteluaan tähän tapaan: ”Rakkaus kotimaahan, omaan kieleen ja perittyyn uskontoon on luontaista, mutta henkilökohtaista: ei pidä tyrkyttää kansallisia tai muita erityisominaisuuksiaan muille eikä pitää erottavia asioita hyveenä, tehdä niistä jumalankuvaa tai taistelulippua.”
Miten ajankohtaisina nuo vaatimukset ovat seuranneina vuosisatoina pysyneetkään! Ja pysyvät edelleen. Koskaan toteutumattomana unelmana, ehkä, mutta juuri siksi tavoiteltavana.
Tohtori Esperanton lahja maailmalle täyttää nyt 26. heinäkuuta 130 vuotta. Noin viidessä ihmissukupolvessa nerokkaasta suunnitelmasta on vakiintunut elävä kieli, jota pitää yllä pysyvä ja lukuisa käyttäjäjoukko, kirjallisuus, lehdet, verkkosivut sekä kulttuuri- ja järjestötapahtumat (sivulta lernu.net voi katsoa kielioppia ja www.esperanto.fi järjestöjä ja kursseja).
Tuomo Grundström
Suomen Esperantoliiton puheenjohtaja